Paikan markkinoinnin asiantuntija Seppo Rainisto: Onneksi olkoon, Kuopio!

Kirjoittanut Tehtailijatar, Perjantai 30.7.2010 07:53

- Asuntomessut ovat mahtava saavutus Kuopiolta. Parhaimmillaan tämä toimii muurin murtajana kansainvälisillekin investointimarkkinoille. Onneksi olkoon, Kuopio!, onnitteli Kuopiota ja asuntomessuja paikan markkinoinnin guruna tunnettu tohtori Seppo Rainisto.

Rainisto vieraili messuilla torstaina Kuopion Matkailupalvelun toimitusjohtajan Jari Piiraisen ja Kuopion kaupungin asuntotoimenjohtajan Hannu Harjunheimon vieraana. Markkinoinnin ammattilaisena hän kiinnitti erityistä huomiota Kuopioon tuotteena.

- Täällä tuote on todella hyvä, paljon parempi kuin brändimielikuvat Kuopiosta. Nyt tarvitaan hyviä jatkotoimenpiteitä, jotta mielikuvat saadaan tekojen avulla nostettua todellisuuden tasolle. Mainonnalla se ei onnistu, totesi Rainisto.

Kuopion tuote - luonto ja tiede - pitäisi Rainiston oppien mukaan osata nyt yhdistää toiminnaksi ja teoiksi investointimarkkinoinnin keinoin. Näin taataan läpimurto yritysmaailmassa Rainiston mainitseman Haminan ja Googlen tapaan.

- Kun yritykset saadaan kiinnostumaan jostain paikasta, tuovat he mukanaan työpaikkoja. Yritykset taas sijoittuvat paikkakunnille, joissa on osaavaa työvoimaa. Kuopiossa sitä varmasti on täällä sijaitsevien korkeatasoisten koulutusmahdollisuuksien ansiosta.

Asumisen tasoa Rainisto kehui kansainvälisenkin yritysmaailman vaatimuksia vastaavaksi. Hyvänä esimerkkinä vaativaankin makuun hän mainitsi mm. Villa Valon.

Teksti ja kuvat: Annamaija Hakama

Kirjoittajan Tehtailijatar muita kirjoituksia

  1. Paalutuksella rakentamisen alkuun

    7.12.2010 13:57

  2. Messurakentaminen ajatuksesta tositoimiin

    26.11.2010 16:24

  3. Kokkolan messualue kohoaa merestä

    25.11.2010 10:52

  4. Asuntomessut Kuopiossa avattiin kuvina verkkoon

    12.11.2010 16:11

  5. Matkajuttu Shanghain maailmannäyttelystä

    13.10.2010 13:23

  6. Skotlannin asuntomessujen kuulumisia

    4.10.2010 12:38

  7. Projektipäällikkö pitää langat käsissään loppuun asti

    15.8.2010 13:40

  8. Kuopion asuntomessujen 150 000. kävijä kukitettiin lauantaina

    14.8.2010 10:38

  9. Asuntomessuilla riittää virtaa viimeiselläkin viikolla

    14.8.2010 10:21

  10. Kesälomalle syyskuussa - ja tietenkin rakentamaan!

    13.8.2010 08:56

  11. Pientalojen dokumenttiarkisto aukeaa

    12.8.2010 09:07

  12. Velhometsä - luonnontilainen keidas asuntomessualueella

    10.8.2010 14:48

  13. Asuntomessukävijöiden kuulumisia ympäristön ja energian teemaviikolla

    9.8.2010 14:06

  14. Pohjapiirustukset ja valokuvat mukaan sisustusklinikalle

    8.8.2010 07:16

  15. Tieto ja tekniikka takaavat kodin turvallisuuden

    6.8.2010 13:55

  16. Piimällä kivituhka sammaloitumaan

    6.8.2010 09:52

  17. Messukävijöitä yli kielirajojen

    5.8.2010 12:28

  18. Omalta kotikuntosalilta omaan kotikylpylään

    4.8.2010 14:15

  19. Kuraeteinen tuo Poutiaisen elämään luksusta

    1.8.2010 14:40

  20. Halot lentelivät asuntomessuilla

    31.7.2010 15:00

  21. Aistihavainto paljastaa kosteusvauriot

    31.7.2010 09:16

  22. Asuntomessuilla luotiin mökki-idylliä messukävijöiden avustuksella

    30.7.2010 11:37

  23. Pääministeri Mari Kiviniemen mielestä Lehtoniemi on suomalaista asumista parhaimmillaan

    26.7.2010 13:08

  24. Rokkari asuu vain puoliksi kotona - loppuaika menee keikoilla

    26.7.2010 12:24

  25. Asuntomessujen 50 000 kävijä hakee ideoita omaan pihaan

    25.7.2010 16:47

  26. SDP:n johtoa vieraili asuntomessuilla Kuopiossa

    25.7.2010 16:32

  27. Asuntomessut ovat 'simply amazing'

    25.7.2010 10:06

  28. Japanin suurlähettiläs vieraili Kuopiossa

    24.7.2010 13:04

  29. Miten suorasta sähköstä voi luopua?

    22.7.2010 13:11

  30. Sisäilman laatu kiinnostaa

    21.7.2010 13:11

  31. Miauskis, sanoo Miauskis-kissa!

    19.7.2010 09:43

  32. Veneitä muuallakin kuin vesillä

    16.7.2010 16:02

  33. Juotava ei lopu kesken!

    15.7.2010 14:55

  34. Kuopion asuntomessut valmiina

    14.7.2010 16:40

  35. Kotitehtaan tuoteosio on uudistunut

    1.9.2009 13:05

  36. Tehtaile hyvää lapsille - Kotitehdas.fi ja Iskelmä hyväntekeväisyyskampanjaan

    31.8.2009 14:56

  37. Kotikone-kilpailun voittajat on arvottu

    17.8.2009 14:40

  38. Kädentaito, Lahja ja Sisustus -messuilta ideoita sisustukseen ja käsitöihin

    14.8.2009 14:19

  39. Valkeakosken asuntomessut päättyivät onnistuneesti

    11.8.2009 11:39

  40. Nuorten suunnittelijoiden tuotteita Lasipalatsin aukiolla

    7.8.2009 13:08

  41. Uusia artikkeleita asuntomessualueella asumisesta, rakentamisesta sekä sisustusliikkeistä

    6.8.2009 12:48

  42. Tsekkaa uudet kohde-esittelyt ja osallistu kilpailuun

    5.8.2009 09:48

  43. Romantiikkaa ja asuntomessujen suurkulutusta

    4.8.2009 13:00

  44. Sisustussuunnittelija Virpi Ilmanin Valokaari 119

    3.8.2009 09:25

  45. Lapsiperhe viihtyi messualueella

    30.7.2009 09:37

  46. Löydä itsellesi sopivin koti Valkeakosken asuntomessukohteista

    28.7.2009 14:00

  47. Sisustussuunnittelijoiden Pauliina Rusin ja Miia Haaralan Onska

    28.7.2009 09:51

  48. Asuntomessujen Haukkula sai kiitosta

    27.7.2009 09:59

  49. Kävijöiden messutarinoita

    24.7.2009 10:07

  50. Sisustussuunnittelija Seija Killströmin Maxit Ålesund

    23.7.2009 09:35

  51. Vinkkejä tulevaan paritaloon

    22.7.2009 09:26

  52. Sisustussuunnittelijoiden Pirja Kaivolan ja Piia Haipuksen Lapilli

    21.7.2009 09:59

  53. Asuntomessukävijänä jo 35 vuotta

    20.7.2009 10:17

  54. Sisustussuunnittelija Elisa Arvisen KO-TI Lounatuuli

    17.7.2009 15:49

  55. Asuntomessuilta ideoita pihaan ja restaurointiin

    17.7.2009 09:40

  56. Tyttöjen kesäretki asuntomessuille

    16.7.2009 09:48

  57. Kerro messutarinasi ja voita lippuja asuntomessuille

    14.7.2009 12:26

  58. Lähde aikamatkalle ensimmäisille asuntomessuille

    13.7.2009 12:01

  59. Tilaa Kotitehtaan blogien RSS-syöte