Loppukiri!
Kirjoittanut Kokkolan poppoo, Perjantai 3.6.2011 13:23
On kulunut hetki, kun olen viimeksi ehtinyt istahtaa toviksi alas päivittämään rakennuskuulumisia.
Kiirettä on pitänyt oikealla työmaalla ja rakennuksella.
Tähän asti oma osallistumiseni on lähinnä ollut lastenhoitoa ja arjen askareista suoriutumista (tärkeää sekin!) sekä suunnittelua sisustuksen suhteen. Toki minulle ei vielä(kään) ole annettu vasaraa tai muuta järeämpää kuin rätti tai imuri käteen, mutta silläkin pääsee jo alkuun!
Jämerä-Cubistic:ssa alkaa pinnat, muodot sekä tilat hahmottua lopulliseen muotoonsa ja osa kiinteistä kalusteista sekä pinnoista alkaa olla paikoillaan. Kuten otsikkokin kertoo niin viimeisiä tilattuja tavaroita tulla tupsahtelee työmaalle päivittäin. Lattialaatta-kriisistäkin ollaan selvitty voiton puolelle ja sisällä talossa lattiapintoja peittää nyt harmaa 600*600 Sands laatta, joka luojan kiitos näyttää juuri siltä kuin pitääkin!
Vastoinkäymiset eivät kuitenkaan ole päättyneet siihen vaan jotain pienempää ongelmaa on tullut eteen koko ajan. Muun muassa ulkopinnoitus kärsi vesivahinkoja menneellä viikolla, kun pinnoittajat olivat ehtineet juuri saamaan valmiiksi etupihan puoleisen seinän ja pinnasta se olikin jo heidän poistuessa paikalta kuiva, mutta kuinka ollakaan yöllä oli ilmeisesti satanut vettä oikein kunnolla ja maalit olivat valuneet alas! Ja tämähän tiesi jälleen lisää työtä!
Lukaisin tuossa ohimennen myös vanhempia kirjoituksiani läpi, jotta muistaisin mistä kaikesta olen teille lukijoille jo ehtinyt kertomaan. Ja "kauhukseni" huomasin, että olen lupaillut jossain vaiheessa paljastuksia keittiötasoista ja muista kotimme tasoratkaisuista.
Keittiötaso onkin jo paikallaan ja se näyttää hienolta. Valitsimme siis kaiken pähkäilyn jälkeen valkoisen Corian-tason mustaksi petsattujen saarnipuuovien kaveriksi keventämään keittiön tummaa linjaa.
Corian taso
Corian® on poikkeuksellisen kestävä materiaali, joka mahdollistaa ylellisen muotoilun sekä koteihin että julkisiin tiloihin. Corian®ista voidaan toteuttaa joko monimuotoisia tai yksinkertaisia sisustusratkaisuja ilman näkyviä liitoskohtia. Vain mielikuvitus asettaa rajat! www.corian.fi
Corian-tasot löytyvät myös molemmista wc-tiloistamme, jotka muuten tulevat olemaan täysin identtiset keskenään. Poikkeuksena ainoastaan, että toisesta löytyy ikkuna ja toisesta ei. Tämä oli tietoinen valinta, koska pidämme tyylistä joka on harmoniassa koko talossa keskenään. En halunnut kotiimme esimerkiksi eri laattoja jokaiseen kosteaan tilaan, vaan samat laatat seuraavat toisiaan wc-tiloista aina kylpyhuoneeseen ja saunaan asti.
Toinen tasovalinta onkin oma henkilökohtainen toiveeni ihan projektin alkumetreiltä asti eli BETONITASOT!
Tästä asiasta jouduimme hiukan neuvottelemaan kotona, koska tämä oli nimenomaan minun haaveni. Mutta sainpas tahtoni läpi!
Betoniset tasot sijoitamme kodinhoitohuoneeseen, johon tulevat valkoiset vetimettömät kaapistot tason kaveriksi sekä yläkerrassa sijaitsevaan sauna/kylpyhuoneeseen, jossa sijaitsee pieni pala omaa luksustani eli kauneudenhoitotila. Siellä on myös tasojen alla samat valkoiset mattapintaiset vetimettömät laatikostot kuin kodinhoitohuoneessa ja myös wc-tiloissa.
Betonitasot saapuivat meille viime viikolla ja kun illalla menimme raksalle niin harmikseni huomasin, että suojaus oli paketissa pettänyt yhdestä kulmasta ja tason pinnoitus oli mennyt siltä kohtaa rikki. Nyt taso on palautettu takaisin valmistajalle korjattavaksi. Rikkoutunut kulma ei tietenkään tarkoita sitä etteivätkö tasot olisi hienot, ovathan se suorastaan super-hienot!
Kirjoittanut: Jämerä-Cubistic 25.5.2011.



Tilaa Kotitehtaan blogien RSS-syöte