Messupihassa vihertää jo!
Kirjoittanut Kokkolan poppoo, Maanantai 27.6.2011 09:38
Pääsimme tänään jo hiukan istutuspuuhiin, kun istutimme Taimitaikureiden Tiian kanssa yrttejä sekä muita viherkasveja pihalle valettuihin betonialtaisiin.
Suunnittelimme sekä toteutimme betoniset kasvualtaat itse ja olemme tosi tyytyväsiä lopputulokseen. Niistä tuli juuri sellaiset kuin haaveilimmekin. Selkeän ja kuutioimaisen talon rinnalle pientä rouheutta ja siihen yhdistettynä kasvin vehreys.
Altaita on kaikenkaikkiaan kolme kappaletta. Yksi etupihalle autotallin jatkeena. Siihen valitsimme niiden kestävyyden vuoksi kääpiövuorimännyt, koska meren puoleisella osuudella tontillamme on aina vaarana tuulen kylmyys. Toinen allas reunustaa terassia L-muotoisesti ja siihen istutimme heinää (isopiippo), kuunliljaa sekä päähän pienikokoisen Riipparaita puun. Kolmas ja suosikkini altaista on autotallin päädyssä pihan puolella lähellä grillikatosta ja siellä kasvavat erilaiset yrtit mm. basilika, timjami, rosmariini, tomaatit jne. Myös tämän altaan päähän valitsimme Riipparaidan yhdistämään altaita toisiinsa.
Kontrastia kerrakseen: karkeaa betonia kaunistaa ihana vehreä istutus...
Useat ystävämme ovat kyllä luulleet, että altaisiin olisi tulossa vielä jokin pinnote päälle, mutta näin ei ole tarkoitus. Ideana oli nimenomaan, että ne jäävät hiukan tehdasmaisiksi ja rouheiksi kontrasteiksi muuten niin selkeälle linjalle. Ja kuten olen jo aikaisemmin kertonut niin betoni miellyttää minua jostain syystä kovastikin! En myöskään halunnut altaisiin mitään kesäkukkia tai muita kukkivia kukkasia, vaan betonin harmaus ja vehreät kasvit ovat minusta kaunis yhdistelmä ilman kukkien väriloistoa.
Kirjoittanut: Jämera-Cubistic 15.6.2011



Tilaa Kotitehtaan blogien RSS-syöte