Paperien pyörittelyä

Kirjoittanut Kissankulman kuulumisia, Perjantai 9.10.2009 20:59

Posti tuo meille harva se päivä jonkin uuden piirustuksen, LVI, sähkö, radonputkisto, tukimuuri...  Me sitten kiikutamme niitä eteenpäin vastaavalle mestarille ja muillekin. Muutenkin pyörimme rakentamisen byrokraattisissa rattaissa jo ihan sujuvasti. Outoa on, että tänä sähköisten asiakirjojen aikakautena kaikki hakemukset ja sopimukset ja todistukset pitää viedä aina henkilökohtaisesti jonnekin virastoon ja jonottaa ja allekirjoittaa ja viedä taas johonkin uuteen paikkaan. Positiivista tässä luukulta toiselle juoksemisessa on kuitenkin se, että virastojen virkailijat täällä Kuopiossa ovat savolaiseen tapaan lupsakan ystävällisiä ja puheliaita.

Tontilla alkaa olla kaikki valmiina siihen, että päästään tekemään perustuksia. Jospa säät vain suosisivat, aikamoista myrskyä on tällä viikolla  ollut. Talvi alkaa painamaan päälle, mutta siitä viis, Mammuttihirren rakentajatiimi otta kohta ohjakset käsiinsä!

Kirjoittajan Kissankulman kuulumisia muita kirjoituksia

  1. Tästä se alkaa

    1.9.2009 21:33

  2. Sataa sataa ropisee

    6.9.2009 21:33

  3. Lohkareita tontin täydeltä

    13.9.2009 21:47

  4. Raksalupa ja jotain muutakin

    20.9.2009 21:50

  5. Aloituskokous pidetty

    2.10.2009 22:23

  6. Perustuksia ja pihaa

    20.10.2009 21:10

  7. Antura valettu ja sokkeli nousee

    25.10.2009 21:05

  8. Sisustussuunnittelua

    1.11.2009 21:40

  9. Sokkeli lattiakorossa

    8.11.2009 23:03

  10. Lumi suli, mutta tontilla tapahtuu

    25.11.2009 21:33

  11. Pihaa ja pimeyttä

    3.12.2009 19:22

  12. Talo on pystyssä!

    8.12.2009 21:32

  13. Ikkunat paikoillaan

    13.12.2009 22:44

  14. Hyvää Uutta Vuotta!

    3.1.2010 21:19

  15. Lunta, pakkasta ja talonrakennusta

    18.1.2010 23:38

  16. Jäinen pohja sulamaan

    31.1.2010 22:17

  17. Kylmä kangistaa rakentamista

    19.2.2010 19:51

  18. Lattia valettu!

    27.2.2010 10:49

  19. Sisäseiniä ja ekovillaa

    8.3.2010 19:42

  20. Talvella töitä teki muurari

    15.3.2010 18:27

  21. ILONA ja INTO tulivat ja valloittivat

    25.3.2010 20:30

  22. Sisustustavaroita ja räntää satelee

    30.3.2010 19:03

  23. Suuria lukuja

    12.4.2010 19:07

  24. Kesä keikkuen tulevi

    25.4.2010 19:13

  25. Kiirettä pitää

    26.5.2010 14:57

  26. Kiviä ja kasveja

    5.6.2010 18:36

  27. Kissankulma valmistuu...

    3.5.2010 18:53

  28. Istutushommia

    9.5.2010 19:38

  29. Maalari maalaa taloa, harmaata ja valkoista

    15.5.2010 19:43

  30. Kissankulma lähes valmis...

    20.6.2010 18:36

  31. Tilaa Kotitehtaan blogien RSS-syöte