Taiteilijan räjähdys saa pliisun tilan eloon
Kirjoittanut SARKA -Luova Pohjois-Savo, Tiistai 13.4.2010 07:47
SARKA on jälleen ahkeroinut ja tavannut taiteilijoita ja muita yhteistyökumppaneita. Keskiviikkona SARKA tapasi taiteilijat Jaakko Rönkön, Mari Arvisen ja maanantaina Pauno Pohjolaisen. SARKA sai vierailla kunkin taiteilijan ateljeessa ja tutustua keskenään todella erilaisiin tuotantoihin.
Mari Arvisella on ihanassa, vanhassa kansakoulussa ateljee osana kotiaan. Valoisassa ateljeessa, entisessä jumppasalissa, oli SARKA silmät pyöreinä ja innoissaan kuin karkkikaupassa; esillä oli valtavasti teoksia, lattiasta katon rajaan saakka.
Teosten läpikäynnin ohessa Arvinen kertoili leppoisasti käyttämistään tekniikoista ja vastaili auliisti SARKAN kysymyksiin. Arvinen kertoi, että on jännittävää olla mukana projektissa, sillä asuntomessut ovat niin poikkeuksellinen tilaisuus saada omia töitä esille. Normaalisti työt ovat esillä gallerioissa, mutta nyt ne ovat kodeissa. Arvinen aikoo ehdottomasti käydä itsekin katsomassa valmiita kohteita; onhan kiinnostavaa nähdä, kuinka teokset ovat esillä ja millaisessa ympäristössä.
SARKA tiedusteli Arvisen mielipidettä taiteen merkityksestä kodissa. - Pliisu tila saadaan eloon taiteilijan räjähdyksellä, tuumi Arvinen. -Taide on kodin sielu. Ilman taidetta koti on persoonaton.
Torstaina SARKA pyyhälsi asuntomessualueelle tapaamaan sisustussuunnittelijoita ja katsomaan kohteita. Päivän aikana SARKA kävi läpi viisi kohdetta: kaksi rivitaloasuntoa ja kolme omakotitaloa. Kohteet kuvattiin taideteosten sijoituspaikkoja ja tietoja, kuten yleisväritystä ja huoneiden käyttötarkoitusta silmälläpitäen. Lisäksi tilat mitattiin ja paikkaan suunniteltujen teosten sopivuutta arvioitiin paikan päällä. Kaikkiin tiloihin ei ennalta ollut mietitty vielä mitään tiettyä teosta, joten SARKA ehdotti kohteissa paikan päällä joitakin ripustuksia. Päivä oli erittäin hedelmällinen ja mielenkiintoinen. Koko projektin hahmottamista auttoi suuresti kohteiden näkeminen ja dokumentoiminen.
Koko torstain annista oli vielä tehtävä esitys, jossa yhdistyi kuvamateriaali ja muistiinpanot kohde kohteelta. SARKAn pohjoissavolaista taidetta pohjoissavolaisiin asuntomessukohteisiin alkaa tulla todeksi, käsin kosketeltavaksi. On jännittävää seurata, kuinka projekti siirtyy paperilta todellisuudeksi; nähtäväksi ja koettavaksi. SARKA odottaa innolla kesää ja messujen alkamista!
Maanantaina SARKA kävi tapaamassa taiteilija Pauno Pohjolaista. Pohjolaisen, Rönkön ja Arvisen tapaamiset ja heidän töidensä näkeminen verstaalla on ollut jännittävää. Jokaisella taiteilijalla on yhtä omaleimainen ateljee kuin on tuotantokin.
Lähipäivinä ohjelmassa on ainakin kaksi kokousta Asuntomessuihin liittyen, erään kohteen katselmus, sekä aivan varmasti joitakin yllättäviä tilanteita, joita SARKAkaan ei ole osannut odottaa; mistä lisää seuraavassa blogissa.




Tilaa Kotitehtaan blogien RSS-syöte