Kissankulma lähes valmis...
Kirjoittanut Kissankulman kuulumisia, Sunnuntai 20.6.2010 18:36
Olisipa kiva kirjoittaa tänne, että valmista on! Mutta kun ei ole.. Syitä on moniaita alkaen ahtaajien lakosta, mieheni kalareissun kautta jatkuvaan vesisateeseen. No, positiivisesti ajatellen, lähes valmista on kuitenkin!
Perheen miehet ovat flunssassa, joten raksalla on ollut hiljaisempaa meidän osaltamme. Muuten siellä kyllä pyörii niin Mammutin, Puustellin ja ties minkä firman äijiä ihan tarpeeksi.. Minä olen käynyt siivoamassa pakkausjätteitä, istuttamassa kasveja, kärräämässä kiviä ja kastelemassa kasvihuoneen asukkeja. Sukulaiseni ovat auttaneet, minkä pystyvät, mutta onhan siellä vielä muutamia ikkunanpieliä ja listoja maalaamatta, multakasoja levittämättä ja nurmea kylvämättä, kiveykset kesken, kun lisäkivet ovat jääneet jonnekin jumittamaan ym. näennäisen pientä, mutta yllättävän aikaavievää puuhaa.
Kiva juttu on kasvihuone, joka on siis vihdoin pystyssä ja kasvit sisällä, jee! Oli aika vaikeaa se kasaaminen, joko me olemme tyhmiä tai ohjeissa oli hieman puutteita, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin! Kasvihuone on ihana!!!Kasvit ovat nyt kasvusäkeissä, jotka ovat aika rumia, mutta ehkä joku innokas vielä hifistelee sinne laatikot :) Satoa on tulossa tomaateista, kirsikkatomaateista, kurkuista, päärynätomaateista, vesimeloneista, kesäkurpitsoista, pavuitsa, paprikoista, bsailikasta, chilistä ja jalapenosta!
Sisällä Kissiksessä tapahtuu edelleen. Tänään Puustellin miehet tekaisivat kodinhoitohuoneen kaapistot kasaan. Yllättävän mukavan näköiset ovat peruskaapit harmaaraidallisin ovin. Saunassakin on nyt lauteet ja koko kämpässä valo-ohjainjärjestelmä, johon emme kyllä ole vielä ehtineet sen enemmän tutustua, mutta ihan hyvältä vaikuttaa! Takaterassimme kuoriutui kaiken ryönän alta ja yllätti meidät koollaan! Mahtavan iso tila, vielä kun saamme sinne ulkokalusteet paikoilleen, niin kyllä kelpaa!
Tässä se on! Siis ihana kasvihuoneemme, Juliana Softline! Kaunis ja toimiva, odottaa vielä laatikoita ja kastelujärjestelmää, vaikka ihan hyvin tämä kannukastelukin on toiminut ;)
Kissiksen pihaa yläpuolen naapurin puolelta. Nurmikko on jo aivan vihreä, kylvetty siis 2,5 viikkoa sitten!
Kissis metsänlaidan patiolta katsottuna.
Etupuolen istutusallas muureineen. Varjomorelli-kirsikkapuun alla seppelvarpuja, tuoksukurjenpolvia, kuolanpioneja sekä kuunliljoja.






Tilaa Kotitehtaan blogien RSS-syöte