Puuta, harmaata, valkoista ja kasvien vehreyttä.
Parveke - puuta ja betonia
juho
Kohde-esittely katsottu 2749 kertaa
Julkaistu 06.10.2008 (päivitetty 07.11.2008)
Parveke on asunnon keittiön jatkeena. Kauniit kesäpäivät alkavatkin usein aamiaisella ja löhöilyllä aamupäivän auringossa. Näkymä parvekkeelta on vehreä ja avara; se avautuu talon sisäpihalle, joka yhdistyy matalin aidoin korttelin muihin pihoihin. Pihapiirin muut talot ovat kauniita, vanhempia kaksi- ja kolmikerroksisia rakennuksia, joiden kattojen takana alueen rakennukset kohoavat hauskasti kerroksittain yhä korkeammalle.
Aiemmin parvekkeella oli koko lattian peittävä harmaanruskea parvekematto, joka oli kuivana mukava, mutta kasteli sukkia turhan pitkään sateen jälkeen. Tilalle haluttiin puinen sälelattia betonin vastapainoksi. Ulospäin avautuva ovi asetti tiukan ylärajan laattojen korkeudelle, mutta lopulta millilleen kuin tälle parvekkeelle mitoitetut puulaatat bongattiin yllättäen Clas Ohlsonin tarjouslehtisestä. Lattian sävyvaihteluissa toistuu sekä keittiön tammiparketin että aiemmin hankittujen parvekekalusteiden punertavampi väri. Muina väreinä on betoninharmaan ohella valkoista, ripaus mustaa, sekä kasvien tuomaa vihreää.
Myös parvekekalusteita etsiskeltiin kauan, mutta kun mitään erityisen sykähdyttävää ei löytynyt, päädyttiin perusmalleihin: säädettävät aurinkotuolit kahdelle, sekä tarpeen mukaan istuimina tai pöytätasoina toimivat jakkara ja laatikko. Laatikko kätkee kesäisin ylimääräiset kukkaruukut, mullat ym. kasvinhoitovälineet, talveksi taas lattialaatat saa pinottua laatikkoon. Yrttien ja salaattikasvien lisäksi parvekkeella on muutamia satunnaisia koristekasveja, mutta seuraavana kesänä koristekasvillisuus on ajateltu toteuttaa hieman suunnitelmallisemmin.



Kommentit
Käyttäjäkommentti
Harrastelija 09.04.2009 klo 22:07
Nasta mesta istua kesäiltaa ja ottaa yksi iso huurteinen mehu :)
Käyttäjäkommentti
Jarppa 29.04.2009 klo 16:18
Mistä parvekkeen arkku/ lipas mahtaisi löytyä? Mitat?
Käyttäjäkommentti
mia 05.05.2009 klo 12:24
Tästä näkee hyvin, että pienikin parveke voi olla tosi viihtyisä
Käyttäjäkommentti
juho 13.05.2009 klo 21:38
Arkku, kuten muutkin kalusteet, on Kodin Ykkösestä. Nyt suunnitelmissa on vahata kalusteet mustiksi tai valkeiksi, saa nähdä kuinka käy.
Käyttäjäkommentti
Lettu 14.05.2009 klo 14:05
Laitas sitten kuvia kun oot tuunannu kalustees. Aika jännältä varmaan näyttää vahaus.
Käyttäjäkommentti
juho 01.06.2009 klo 10:58
Joo, täytyy laittaa kuvia kunhan teen kalusteille jotain. Toistaiseksi homma ei ole edennyt parvekkeella istuskelua ja kalusteiden sopivan värin pohdiskelua konkreettisemmalle tasolle.