Punavuoren sisustusliikkeiden suosikit kesällä 2009

Poimi artikkeli leikkeisiin

Osa 2: Sisustustavaraliikkeet

Sisustusliikekatsauksen toisessa osassa keskitytään sisustustavaroihin – mitä kaikkea pienempää tällä hetkellä hankitaan kodin piristykseksi, annetaan lahjaksi tai viedään mökille. Piha ja puutarha näkyvät huonekalujen ohella sisustustavaroiden myynnissä, mutta niiden kovana kilpailijana tulevat erilaiset lahjaksi sopivat tuotteet sekä turistien päähänpistot.

Design Forum Shopista ostetaan pientä ja kätevää

Suomalaista muotoilua myyvän Design Forum Shopin kesämyynnissä näkyvät turistien mieltymykset ja henkilökohtaiset kiinnostuksen kohteet. He ostavat kaikenlaista pientä ja helposti mukana kulkevaa kuten Suomea kuvastavia Lumipalloja – jopa kesällä. Muita suosittuja tuotteita ovat Latva-naulakot ja On the Rocks -vuolukivikuutiot, joita voi käyttää jääpalojen tapaan.  Hetkelliset trendit eivät näy liikkeessä, mutta puutuotteet ovat suositumpia nyt kuin vähään aikaan.

Alessilta tyylikästä lahjatavaraa

Italialaista designia tarjoilevan Alessin menestyssarja on viime aikoina ollut Blow up. Sarjan useat tuotteet kuten korit, tarjottimet tai sateenvarjotelineet ovat todella suosittuja. Ylioppilasjuhlat näkyivät La Rosa -hedelmäkorin myynnissä ja oliiviöljyn kaadin on uusin myyntivaltti. Teräksen ohella Alessin myyvimmät tuotteet ovat olleet liloja, pinkkejä ja valkoisia.

Zarrosta uusia huonetuoksuja

Pientä sisustustavaraa myyvässä Zarrossa on koko alkuvuoden ajan näkynyt modernien kristallikruunujen suosio. Niiden ohella luksusta ja ylellisyyttä haetaan pehmeää yleistuoksua levittävästä huonetuoksusta, erikoiskahvinkeittimistä sekä designherätyskelloista, jotka ovat lisääntyneet kysynnän myötä. Kesä ja pihatuotteet näkyvät myös Zarrossa, sillä verkkovirtalatauksella toimivia ulkoradioita on mennyt paljon. Väreissä kromi, alumiini, musta ja valkoinen ovat selkeästi suosituimpia.

Daystä värikkäitä käyttötavaroita

Monenlaista sisustus- ja käyttötavaraa myyvässä Dayssä kesä, mökkeily ja piha näkyvät selkeästi. Hauskasti kuvioidut puutarha- ja pihatuotteet menevät nyt kuin kuumille kiville. Mökille viedään monenlaisia värikkäitä ja tekstillisiä purkkeja tai vastaavasti vanhaa puuta muistuttavia laatikoita. Tekstilliset kynnysmatot ovat olleet jo pitkään suosittuja. Turkoosi ja pinkki ovat edelleen suosittuja, keltainen on puolestaan selkeä kesäväri.

Nelli Korpi

Katso myös artikkelit