Lattiakaivon ja käsienpesualtaan hajulukon puhdistus

Remontti-Reiska neuvoo

Pesutilat ovat keittiön ohella joka kodissa se paikka, missä huoltotoimenpiteitä eniten kaivataan. Esimerkiksi lattiakaivo ja käsienpesualataan hajulukko on puhdistettava säännöllisesti.

  1. Lattiakaivon puhdistus

    Lattiakaivon kannen saa avattua varovasti vääntämällä. Varsinkin sellaisen kaivon pohjalle, johon tulee pesukoneen poistoputki, kertyy yllättävän paljon sakkaa. Se nostetaan pois likaämpäriin ja sitten pestään sekä kaivo että kansi sopivalla pesuaineella tiskiharjaa käyttäen. Lopuksi suihkutetaan käsisuihkulla. Kädet on ehdottomasti suojattava kumihansikkain. Kloriitti paitsi puhdistaa myös desinfioi.

  2. Hajulukon puhdistus

    Käsienpesualtaiden hajulukot ovat tunnetusti tukkiutumisherkkiä paikkoja. Sinne joutuu niin hiuksia kuin parransänkeäkin. Tavallisin on ns. pullomalli, joka irrotetaan kiertämällä auki mutterit ja sen jälkeenvetämällä varovasti pois paikaltaan.

    Ennen sakan poisottamista alle on hyvä laittaa ämpäri, sillä putkista ja lukosta tipahtaa varmasti muutama ruokalusikallinen varsin likaista vettä. Kumihansikkaan sisällä olevalla sormella kaivellaan putket ja lukko puhtaaksi, huuhdellaan ne ja laitetaan takaisin paikalleen. Kokoamisen jälkeen lasketaan hanasta vettä ja tarkkaillaan, että liitokset pitävät varmasti.